Frequently asked questions

Kestävä pakkaussuunnittelumme mahdollistaa faktapohjaiset valinnat pakkausratkaisujen välillä. Se sisältää nelivaiheisen lähestymistavan mittareineen: 1. Materiaalien ympäristövaikutus 2. Ruokahävikki 3. Markkinahyväksyntä 4. Kustannukset. Mittareiden määrä ja tyyppi riippuvat esitettävästä liiketoimintakysymyksestä. Yksinkertainen kysymys, kuten tietyn pakkausvaihtoehdon paino tai kierrätyspitoisuus, vaatii vain yhden mittarin käytön. Toisaalta kokonaisarviointi ja vertailu koko tuote- ja pakkausjärjestelmälle vaatii elinkaarilähestymistavan ja laajan valikoiman mittareita. Yleisimmin käyttämämme mittarit ovat: lähteen vähentäminen, kierrätettävyys, materiaalien jalanjälki ja ruokahävikki (hiilijalanjälki, makean veden käyttö, energiankäyttö). Mallissamme suositaan mono-materiaaleja, kierrätettäviä ei-biodegradabileja muoveja (PET, PP ja PE) sekä bio-pohjaisia/uutettuja pahvia tai massa. Ei-kierrätettävät biodegradabile muovit (PLA, tärkkelyspohjaiset) eivät ole suositeltavia, koska niitä kuluttajat sekoittavat helposti perinteisiin muoveihin ja ne päätyvät väärään jätteenkäsittelyyn, saastuttaen kierrätysvirtoja. Ne tulisi hävittää ei-kierrätettävien jätteiden mukana, ja siksi ne eivät ole kestävä ratkaisu, koska ne poltetaan heti. Pakkausmateriaalit, jotka on valmistettu sekoitetuista materiaaleista, joita kuluttajat eivät automaattisesti erottele, eivät myöskään ole suositeltavia käytettäväksi.

Kyllä! Esipakattujen tuotteiden jalanjälki (CO2 eq. ja vesikäyttö) ylittää useimmiten ruokahävikkiä, joka johtuu hävikistä toimitusketjussa ja jälleenmyyjillä. Tämä pätee ei vain räätälöityihin pehmeisiin kurkkuun (ellei niitä kasvateta alueella), vaan useimpiin tuoretuotteisiin. Poikkeuksia on erityisesti, kun ruoan ja pakkauksen suhde on matala, kuten esimerkiksi pinaatin kohdalla, jossa esipakattu ei ylitä pakkaamattoman pinaatin hävikkiä. Pelkästään jalanjäljen näkökulmasta nämä tuotteet myydään parhaiten irtotavaroina, mutta muut tekijät voivat olla yleisölle tärkeämpiä - kuten hygienia, kuljetuksen helppous, annostelu ja brändäys - jotka saavat jälleenmyyjät päättämään myydä tuote esipakattuna.

Ei, pakkaus ei ole täysin kestävä, koska valmistus vaatii energiaa ja aiheuttaa jätettä. Mutta suunnittelijat voivat tehdä pakkauksista kestävämpiä ottamalla ympäristövaikutukset huomioon valmistuksen, käytön ja hävittämisen aikana, samalla varmistaen optimaalisen suojan tuotteelle. Suurin ongelma syntyy ylipakkauksesta, joka on kallista valmistajille ja häiritsee kuluttajia. Kuitenkin pakkaamisen päätehtävä on estää ruokahävikkiä toimitusketjussa. Meidän on tasapainotettava alipakkaaminen ja ylipakkaaminen. Alipakkaamista on vältettävä ruokahävikin estämiseksi, mutta ylipakkaamista on myös vältettävä kustannusten ja kuluttajien sekaannuksen välttämiseksi. Siksi, kun saavutamme optimaalisen pakkaussuunnittelun, tarvitsemme läpinäkyvää ja vastuullista viestintää kuluttajille. Kaikki perustuu innovaatiossa siihen "makean paikan" löytämiseen, jossa kuluttajien tarpeet, ympäristövaikutukset, tekniset kyvyt ja läpinäkyvä, vastuullinen viestintä kuluttajalle yhdistyvät. Materiaalivalinta riippuu tuotteesta, siitä, kuinka sitä säilytetään, miten sitä annostellaan, onko sitä lämmitettävä tai jäähdytettävä, kuinka sitä kuljetetaan, näytetään kaupoissa, käytetään kuluttajien toimesta ja hävitetään.

Materiaalikierrätys määritellään eurooppalaisessa standardissa EN 13430 ja EN 16848 (mukautettu ISO 18604) käytetyn tuotemateriaalin uudelleenkäsittelynä uusiksi tuotteiksi. Muovi, joka käytön jälkeen voidaan kerätä, lajitella ja uudelleen prosessoida uusiksi tuotteiksi, kutsutaan mekaaniseksi kierrätykseksi. Toinen vaihtoehto on kemiallinen kierrätys, jossa materiaalit hajotetaan monomeereiksi, joita voidaan jälleen käyttää polymeerin valmistuksessa.

Tuote, joka voidaan hajottaa mikro-organismien (bakteerien tai sienten) avulla veteen, luonnollisiin kaasuisiin, kuten hiilidioksidiin (CO2) ja metaaniin (CH4) sekä biomassaan. Biodegradabiliteetti riippuu voimakkaasti ympäristöolosuhteista: lämpötila, mikro-organismien läsnäolo, hapen ja veden läsnäolo. Biodegradointinopeus ja -aste voivat vaihdella biodegradabla muovituotteen maaperässä, maaperän pinnalla, kosteassa tai kuivassa ilmastossa, pintavesissä, merivedessä tai ihmisten tekemissä järjestelmissä, kuten kotikompostoinnissa, teollisessa kompostoinnissa tai anaerobisessa mädättämisessä.

Kompostoitavat materiaalit ovat materiaaleja, jotka hajoavat kompostointilämpötiloissa.

Kotikompostointi luo olosuhteet, joilla on paljon alhaisemmat ja vähemmän vakaat lämpötilat kuin teollisessa kompostoinnissa. Plastikoille, jotka soveltuvat kotikompostointiin, ei ole CEN-standardia, mutta useat maat ovat kehittäneet ja soveltaneet kansallisia standardeja kotikompostoitavien materiaalien testaukseen ja sertifiointiin.

Teolliset kompostointiolosuhteet vaativat nostettua lämpötilaa (55-60 °C), yhdistettynä korkeaan suhteelliseen kosteuteen ja hapen läsnäoloon, ja ne ovat itse asiassa optimaalisimmat muihin päivittäisiin biodegradointiolosuhteisiin verrattuna: maaperässä, pintavesissä ja merivedessä. EN13432:n noudattamista pidetään hyvänä mittarina pakkausmateriaalien teolliselle kompostoitavuudelle.